Tupu Tuominen & Jari Lähdevuori

Mio ja Mimosa

Omistettu rakkaudella tämän kirjan innoittajalle, omalle Miolleni.

Tupu

Siirille ja muille elämää rikastuttaville mimosille.

Jari

© 2011 Tupu TuominenKustantaja: Books on Demand GmbH, Helsinki, SuomiValmistaja: Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa

Punaisessa talossa keskellä Tuulentuiverruksen kujaa asui pieni suloinen tyttö nimeltään Mimosa.

5

Aidan toisella puolella, vihreässä talossa asui pieni suloinen poika nimeltään Mio.

KUVA: Mio ikkunassa

6

Mio ja Mimosa olivat parhaat ystävät. Heistä oli hauska asua lähekkäin, koska näin he pystyivät tapaamaan ihan koska tahansa.

7

Mimosa tuumi aina, että Mio oli hassunhauska rasavilli...

8

Ja Mion mielestä Mimosa oli veikeä päivänsäde!

Varmasti juuri siksi he pitivät toisistaan niiiin paljon!

9

Yhdessä he leikkivät aina kaikenlaista kivaa. Esimerkiksi supersankareita (jotka tietysti pelastivat koko maaaiiilmaaan!)...

10

Kirjan nimi ehkä tänne

Ja tähtilaulajia mikrofoniensa kanssa (heillä oli tietysti oma huippukoreografia suunniteltuna esitykseensä)...

11

...Sadesäällä taas oli hauskinta tietysti läiskytellä vesilätäkössä ja uittaa kaarnalaivoja.

12

...Mutta joskus he vain istuivat hiljaa... vierekkäin... laiturin nokassa ja kalastivat läheisellä lammella. Silloin tällöin on mukavaa vain olla... ihan rauhallisesti.

13

...Mutta heidän lempipuuhaansa oli kuitenkin leikkiä suuressa seikkailupuussa. Se oli upea vanha käppyräinen puu lammen rannalla – täynnä lehtien ja oksien lomaan syntyneitä pii-lopaikkoja. Siellä saattoi keinua, leikkiä hurjia merirosvoja ja tavata ystävällisiä oravia (joille Mio ja Mimosa usein toivat pähkinöitäkin).

14

15

Eräänä viileänä syyskuun aamuna Mimosa huusi Mion ikkunaan ja kertoi lähtevänsä perheensä kanssa seuraavana päivänä lomalle... viikoksi!

Mio nyökkäsi ja toivotti reippaasti hauskaa matkaa... mutta oikeastaan hänestä ei tuntunut reippaalta alkuunkaan.

16

Sinä yönä Mio ei saanut unen päästä kiinni. Hän mietti kovasti, kuinka kauan viikko oikeastaan kestää.

17

Seuraavana aamuna Mio katsoi kun Mimosan perhe hyppäsi taksiin. Muista viedä oraville pähkinöitä, Mimosa huudahti ja heilautti kättään haikeana.

Mio heilutti kunnes auto katosi näkyvistä ja huokasi sitten pikkuisen.

18

Seuraavina päivinä Mio kalasti laiturin nokassa... yksin... hiljaa... mutta oikeastaan... kalakaan ei tuntunut syövän. Mio uitti jalkojaan vilpoisessa vedessä ja katseli ylös pilviin! Silloin hän näki lentokoneen lentävän ylitse ja mietti samalla, että Mimosa oli varmaan tosi kaukana.

(Äiti oli kertonut, että Mimosan perhe oli lentänyt len-tokoneella ulkomaille... Ulkomaat... Sen täytyi olla jokin hyvin kaukainen paikka, tuumasi Mio!)

19

Sitten yhtenä päivänä Mio keinutteli seikkailupuun keinussa ja kuunteli tuulen huminaa... Hän huokaisi vähäsen... Tuulen humina teki olon hieman yksinäiseksi... Olikohan viikko jo pian kulunut??

20

Samassa Mio näki pienen pisteen, joka lähestyi kovaa vauhtia! Mio tunsi ilon läikähdyksen masun pohjassa... Voisiko se olla... Sehän oli... MIMOSA!

21

Hei! Mimosa huusi iloisesti. Hei! huusi Mio ja lähti juoksemaan Mimosaa vastaan. He kapsahtivat toistensa kaulaan ja halasivat lujasti!

22

Minulla oli sinua niiin kova ikävä! sanoi Mimosa. Niin minullakin sinua! sanoi Mio.

Sitten hän jatkoi hiljaa... Tiedätkös... viikko on minun mielestäni ihan hurjan pitkä aika! Niin minustakin, sanoi Mimosa hymyillen.

23

Sitten he kiipesivät yhdessä suosikkipuuhunsa ja istuivat vierekkäin paksulle oksalle. He kuuntelivat tuulen huminaa lehtien lomassa ja pitivät toisiaan kädestä kiinni. Oravat tulivat hakemaan pähkinöitä heidän taskuistaan, eikä tuulikaan enää kuulostanut yksinäiseltä.

...Mio... kuiskasi Mimosa... Sinä olet minun kaikista paras ystäväni! Ja sinä olet minun, kuiskasi Mio.

Ja siinä he istuivat kahdestaan, vierekkäin, onnellisina.

24