SIBELIUS, Johan (Jean) Christian Julius · 2011. 5. 31. · SIBELIUS, Johan (Jean) Christian Julius...

of 32 /32

Embed Size (px)

Transcript of SIBELIUS, Johan (Jean) Christian Julius · 2011. 5. 31. · SIBELIUS, Johan (Jean) Christian Julius...

  • SIBELIUS, Johan ( Jean) Christian Julius (1865-1957)

    Menuetto in B flat major (1891-92)* (Manuscript/ Breitkopf & Härtel) 2'42[preliminary version of Op. 27 No. 2]

    [Waltz] in D flat major (1891-93)* (Fennica Gehrman Oy Ab) 2'12

    Six Impromptus, Op. 5 (1893) (Breitkopf & Härtel, JSW Edition) 18'22Impromptu No. 1 in G minor. Moderato 1'53Impromptu No. 2 in G minor. Lento – Vivace 1'51Impromptu No. 3 in A minor. Moderato (alla marcia) 2'33Impromptu No. 4 in E minor. Andantino 2'07Impromptu No. 5 in B minor. Vivace 3'36Impromptu No. 6 in E major. Comodo 6'02

    from Karelia Suite, Op. 11 (1893, arr. 1897) (Breitkopf & Härtel) 9'49I. Intermezzo. Allegro 3'06II. Ballade. Moderato 6'40

    Sonata in F major, Op. 12 (1893) (Breitkopf & Härtel, JSW Edition) 16'57I. Allegro molto 5'51II. Andantino 6'54III. Vivacissimo 4'00

    from Skogsrået (The Wood-Nymph), Op. 15 (1894-95, arr. 1895) (Breitkopf & Härtel) 3'18Molto sostenuto
















    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 2

  • Allegretto in F major, JS 23 (1895-96)* (Manuscript/ Breitkopf & Härtel) 2'40

    Caprizzio in B flat minor (1895)* (Fennica Gehrman Oy Ab) 2'10

    Lento in E major, JS 119 (1896-97)* (Manuscript/ Breitkopf & Härtel) 3'22

    Allegretto in G minor, JS 225 (1897)* (Manuscript/ Breitkopf & Härtel) 1'10

    [Caprice, Op. 24 No. 3] (first version · 1898)* (Manuscript/ Breitkopf & Härtel) 1'59

    Andantino in F major, Op. 24 No. 7 (first version · 1899)* (Breitkopf & Härtel, JSW Edition) 3'34

    Menuetto in B flat major (1898-1900)* (Fennica Gehrman Oy Ab) 1'47

    Marche triste, JS 124 (1899)* (Manuscript/ Breitkopf & Härtel) 5'31

    [Allegro] in G minor (1899-1903)* (Fennica Gehrman Oy Ab) 1'26

    Kavaljeren (The Cavalier), JS 109 (1900) (Warner/ Chappell Music Finland) 1'29

    TT: 79'58

    Folke Gräsbeck piano

    Instrumentarium * World Première RecordingGrand Piano: Steinway D. Piano technician: Stefan Olsson












    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 3

  • Jean Sibelius told Otto Andersson that hisvery first composition was a piano piececalled Ökenscen (Desert Scene), composedfor children’s theatre. His improvisation FasterEvelinas liv i toner (Aunt Evelina’s Life in Mu-sic) is more frequently mentioned in Sibelius lit-erature – but, unfortunately, neither piece hassurvived. In 1982 Helsinki University was therecipient of a major manuscript donation fromthe Sibelius family and, after this had been cata-logued, we once more gained a new perspectiveon Sibelius’s piano music. The music for tracks1, 2, 15-19 and 21-23 on this CD comes fromthese unpublished manuscripts.

    Sibelius was probably fond of the pianisticsolutions that, at the age of 25, he put to use inthe Menuetto in B flat major (1891-92). Hemade only small adjustments in the final ver-sion, which is included in the incidental musicto Adolf Paul’s King Christian II, Op. 27 (bothfor orchestra and in the composer’s own pianoarrangement; 1898). The gracious, dancingmain theme remained unaltered. Its use of theinterval of a rising sixth has its roots in Sibe-lius’s earliest thematic ideas, from the early1880s – cf. the Andante grazioso for violin andpiano, JS 35. The first piano version of theminuet has a romantic, dreamy trio which couldbe said to reduce the impression of baroquepastiche – it is also found in an orchestral ver-sion of the piece from 1894, but not in the onesfrom 1898.

    In the [Waltz] in D flat major (1891-93) wefind light, sparkling D flat major scales that, instylistic terms, are diametrically opposed to the

    heavy, epic style of Kullervo, Op. 7 (1891-92).Like the life-affirming Valse. À Betsy Lerche,JS 1 (1889), the [Waltz] in D flat major is con-ceived in the manner of a Viennese waltz in anumber of sections. The final section only existsas a sketched melody and bass line, but I havereconstructed the right-hand arpeggios accord-ing to the pattern of bars 97-99, which areclearly notated, and the left-hand accompani-ment according to the fully notated bars 121-123. The other sections of the waltz are com-plete.

    In their entirety the Six Impromptus, Op. 5(1893), are a worthy pianistic pendant to Kul-lervo. ‘One of his most charming sets of pianopieces’ was the Sibelius biographer Guy Rickards’verdict. Almost all Finnish concert pianists havethe fifth of the set in their active repertoire. It isplayed significantly more often than all theothers together.

    The Impromptu in G minor, Op. 5 No. 1,has melodic antecedents not only in the finale ofthe Piano Quintet in G minor, JS 159 (1890),but also in an earlier work, the Piano Trio in Aminor, ‘Hafträsk’, JS 207 (1886), the finale ofwhich suggested many of the solutions used inthe finale of the quintet (see musical examples1- 2). In the case of the Impromptu, however,an interpretative tradition has developed thatfavours a much slower tempo, far removedfrom that of the above-mentioned finales.

    The Impromptu in G minor, Op. 5 No. 2,also uses thematic material from the finale ofthe Piano Quintet (a fact that is often over-looked – see musical example 3). The dance


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 4

  • idiom, with an East Karelian profile, is support-ed by a rhythmic pattern featuring one ofSibelius’s favourite syncopations: short-long-short notes at a fast tempo (see musical example4). In this context, however, the Dorian mod-ality has an unmistakably Finnish character.

    The Impromptu in A minor, Op. 5 No. 3, isa martial piece and thus alludes to some degreeto the bellicose moods in Kullervo. The piece isinterpreted either at a four-in-a-bar pulse or allabreve – the latter of which accords with thecomposer’s marking. The dactylic opening ofthe main theme contains a melodic germ cellfrom the fifth impromptu, but almost the sametype of dactylic theme can also be found in thefourth movement of Kullervo (Kullervo Goes toWar).

    The Impromptu in E minor, Op. 5 No. 4, issupposed to contain elements of ancient runicsinging, but there are also phrase endings of aspecifically Russian character. The Finnish-Karelian profile seems to be reinforced, how-ever, by an Aeolian flattened leading note andDorian sixths, singing yearningly.

    The Impromptu in B minor, Op. 5 No. 5, isthe shining jewel of the collection. What is isthat gives this piece its peculiar charm? Thescale passages seem to exhibit the thoroughlyapplied, strict ornamentation of Jugend styleæsthetics. The musical material in the piece isderived to a large extent from Sibelius’s Melo-drama from ‘Svartsjukans nätter’ (‘Nights ofJealousy’), JS 125, to a text by J.L. Runeberg,which was premièred in Helsinki on 5th Feb-ruary (Runeberg Day) 1893.

    The Impromptu in E major, Op. 5 No. 6,also comes from Svartsjukans nätter. This be-comes even more apparent in the arrangementfor string orchestra that combines the fifth andsixth impromptus, in which the E major piecehas the function of a trio. The performance tra-dition for the orchestral piece has increased itstempo to that of a quick waltz, but in the pianoversion the music is often heard with a grander,calm pulse. The piano piece does not have aprogramme, but the same music in the melo-drama has a text that does not imply a quickwaltz: ‘If you once stood, shrouded in the mistyhaze, on the hilltop, in the spring morning’sembrace…’ (see musical example 5).

    At its première in Helsinki on 13th Novem-ber 1893 the music for Karelia consisted of anoverture and eight tableaux, associated with im-portant years in the history of the province ofKarelia. From this large and varied score thecomposer subsequently selected for concert usethe orchestral Karelia Overture, Op. 10, andKarelia Suite, Op. 11, the latter drawing uponmusic from the third, fourth and fifth tableaux.Sibelius arranged the first two movements of theKarelia Suite – the Intermezzo and Ballade – forpiano, but unfortunately not its very popularconcluding movement, Alla marcia. These areSibelius’s first opus numbered piano transcrip-tions, although he had previously made two dif-ferent piano versions (with different trios) of hisMolto moderato – Scherzo for string quartet,JS 134.

    Many people recognize the melodies of theIntermezzo without knowing the subject of the


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 5

  • historical tableau for which it was written. Theyear is 1333 and the place is Käkisalmi, then inRussian East Karelia. The Lithuanian princeNarimont is sitting on a horse, while his under-lings pass by in a sleigh procession in order topay their taxes in the form of animal skins.What cheerful, jovial music this is to pay one’staxes by! The piano version could serve as anadvanced left-hand étude, focusing on incessantsemiquaver figures and tremoli.

    In the Ballade (originally tableau IV, set in1446) a troubadour sings an ancient ballad. Lis-tening to it is Karl Knutsson Bonde, later Kingof Sweden-Finland (1448-57, 1464 -65 and1467-70). At this time he held court as the pro-vincial governor at Viipuri Castle. The ‘ballad’per se is not heard until the end of the move-ment. In its entirety the piece is as multifacetedas the slow movement of the Piano Sonata,Op. 12: unadorned chordal phrases alternatewith pianistically grateful cascades of brokentriads.

    The Piano Sonata in F major, Op. 12 (1893),is one of Sibelius’s major works of Kalevala Ro-manticism, but hitherto, unaccountably, alsoone of the most neglected. It is routinely repri-manded for its unpianistic writing – an explan-ation that fails to convince. For instance thevarious tremolo figures in the outer movementswould appear to be technically at least as ad-vanced as the corresponding devices in the firstmovement of Beethoven’s ‘Pathétique’ Sonata.Sibelius had already written many sonata move-ments in the late 1880s, among them four dif-ferent sonata allegro drafts just from his time in

    Berlin, JS 179b-e (1889-90). The Piano Sonatain F major serves as a culmination of Sibelius’sroughly forty youthful piano pieces in the sameway that the Sonata in F major for violin andpiano, JS 178 (1889) functions as the zenith ofhis some thirty pieces for violin and piano fromthe 1880s.

    The first movement, Allegro molto, is con-structed according to the rules of sonata form.The main theme is related to a tempestuousdescending idea in the third movement of Kul-lervo (Kullervo and his Sister). Sibelius hadalready used this type of theme, falling from ahigh note (in this case the tonic) as early as1886-87, for instance in the [Scherzino] for vio-lin and piano in F major, JS 78 (see musicalexample 6). In the recapitulation Sibelius choseto present a rhythmically piquant subsidiarytheme (originally in C major) in F minor. In hisrecent Sibelius biography, Marc Vignal haspointed out that the main theme of the firstmovement is reintroduced twice at the begin-ning of the recapitulation; thereby the inter-mediate modulating episode generates tension.

    The slow movement, Andantino, is basedon an unfinished fragment for male choir, Heitä,koski, kuohuminen (Rapids, Cease Your Foam-ing), JS 94. This Kalevala text continues thevoyage that had started in the choral song Vene-matka (The Boat Journey): Lemminkäinen hasnow joined forces with Väinämöinen and Ilma-rinen, and the boat journey continues into rapidswhere, terrified, he exhorts the daughter of therapids to stop foaming. It is often maintainedthat the mythical fairy-tale atmosphere of the


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 6

  • Kalevala can be discerned in the musical style,but the sonata itself lacks a programme of anykind. Formally the Andantino is a sort of ex-tended Lied form with trio, A-B-A'-B'-A; thefirst and last A sections sound intimate andlyrical, like a hymn for male choir. Here we findelements of runic singing and Finnish folk-music, for example dactylic rhythms and phraseendings with repeated notes of equal duration.The B section is a pianistically stylized Prestothat is surprisingly close to its role model – inthis case traditional kantele playing.

    In the finale, Vivacissimo, the lively, dancingrhythms of the main section are contrasted withbroad, cantabile melodies in the subsidiary sec-tion (wedding romanticism with a Karelian flav-our?), heard first in B flat major but then repeat-ed in the tonic, F major, just before the virtuosicfinal coda. This gives the movement formal am-plitude and the feeling of a sonata rondo. As inthe first movement, Sibelius emphasizes the keysby means of long-held pedal points that contrib-ute a sense of perspective.

    Skogsrået (The Wood-Nymph), Op. 15(1894-95) is one of the most remarkable bal-lad-style works that Sibelius composed duringthe 1890s. It was probably begun before orduring Sibelius’s trip to Bayreuth in the summerof 1894. There are markings in the orchestralmanuscript that are intended for the pianoarrangement (1895), which comprises only thefourth (i.e. the final) section of the orchestralversion. The harrowing C sharp minor endingof this ‘ballad’ has the character of rhythmicallyponderous funeral music (see musical example

    7). The second half of the piano version hasconstant triplet combinations in the right hand,reminiscent of Chopin’s Étude, Op. 10 No. 10.

    The Allegretto in F major, JS 23 (1895-96)is a lyrical minuet that displays a sort of dreamyneo-rococo style. The trio, in the subdominantkey of B flat major, does not represent a signi-ficant change of atmosphere. Might this piecehave been planned to form part of a largerwork? Chronologically it is close to the Lem-minkäinen Suite, but the Allegretto can scarcelybe said to contain any Kalevala Romanticism. Itis closer in style to the Danse pastorale for piano,Op. 34 No. 7 (1916).

    The Caprizzio in B flat minor is dated pre-cisely: 26th August 1895. Sibelius probablycomposed it in Vaania, near Lahti, where heand his family spent the summer of 1895. In aletter to her sister Elli, Aino Sibelius wrote thatJean was: ‘playing in the other room’. The letteris dated 25th August 1895, the day before theCaprizzio was ready. Sibelius’s childhood friendWalter von Konow recorded how receptiveSibelius was to various kinds of scent. There is astory of how the acrid smell of damp hemp andflax spread out to dry on a lake shore (in Vaa-nia?) inspired Sibelius to improvise a grotesquecaprice. The description would seem to fit thepresent piece, but there is no documentary evi-dence to support the assumption that they arethe same. Two pages of the manuscript are hardto read, although they are completely sketchedout. Even if the last chord seems like a definitiveending, it is possible that a continuation mighthave been envisaged.


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 7

  • The Lento in E major, JS 119 (1896-97) haspeaceful, long-breathed phrases in 6/4-time thatanticipate similar writing in the Andantino in Fmajor, Op. 24 No. 7 (1898). It is in ABA' formand the B section is an agitated, tonally unstablePiù vivo that ultimately culminates in a fortis-simo outburst in F major. The expanded restate-ment of the A section reintroduces the main key,with heavy, accented chords in a crescendo tofortissimo (see musical example 8). There aresimilar chords in the Serenade from the musicto King Christian II, Op. 27 (1898), where theyare played by the orchestral brass.

    In the catalogues published by Kari Kilpe-läinen (1991) and Fabian Dahlström (2003) theAllegretto in G minor, JS 225, is entitled ‘19thDecember 1897’, a date clearly written on themanuscript. The easily flowing 2/4-time has aMendelssohnian character; the piece’s tripartiteform might be Lied form without a trio section.This is more likely to have been a souvenir thana rejected candidate for inclusion in the Op. 24collection. The various recently published vol-umes of Sibelius’s correspondence offer no ex-planation of the date.

    The first version of the [Caprice, Op. 24No. 3] (1898) is a complete draft although itlacks title, tempo marking and opus number. Itis in ABC form and ends clearly with a doublebarline. The B and C sections are found in thesecond, definitive version, from the same year,but are used there within a basically tripartiteformal scheme (ABCA'B'). The first version’skey of B minor was changed to E minor in thefinal version; therefore the C section in the orig-

    inal sounds sweetly lyrical, a fifth higher thanthe corresponding passage in the published edi-tion.

    The first version of the Andantino in Fmajor, Op. 24 No. 7 (1899) is not especiallywell-known, even though it appeared in printduring the year of its composition. Later thatyear Sibelius prepared the familiar, revised ver-sion. Both editions have broadly conceived,sweeping phrases in 9/4-time, comparable tothose in (e.g.) the Serenade from King ChristianII, not least in terms of the rhythmic profile ofthe Andantino’s main theme. The first versionof the Andantino contains monumental hemio-las that were later eliminated.

    In the Menuetto in B flat major (1898-1900) the music proceeds in buoyant crotchets.The main theme contains an ascending fourthand the trio continues, monothematically, in theminor. This might have been an attempt to writethe minuet for King Christian II. There is nodocumentary evidence to support this sugges-tion, but the key, genre and date all support it.

    The very title of Marche triste, JS 124 (1899)alludes to the then (since 1898) topical, shock-ing debate about what the Finns regarded as anew, illegal requirement to perform nationalservice. The Russian Tsar Nicholas II confirmedthe law in 1901, despite protests. Sibelius’s chor-al song Veljeni vierailla mailla (My BrothersAbroad ), JS 217 (1904), touches upon the samesubject. The broadly conceived ABA format ofMarche triste would have made it a suitablecandidate for inclusion in Op. 24, but in theevent the piece was left out. Why might this


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 8

  • have been? Perhaps with a view to what thecensor might say? Sibelius reused the idyllic Emajor trio in altered form in the Andantino,Op. 24 No. 7.

    The [Allegro] in G minor (1899-1903) is anagitated, dramatic piece, with rhythmic motifsthat are partly shared with corresponding ideasin the orchestral tone poem En saga, Op. 9. Thepiece opens with a grand cadenza in B flatmajor and, thanks to the subtle use of the Sibe-lian sixth chord, the music is balanced betweenB flat major and G minor in much the same wayas in the male choir song Sortunut ääni (TheBroken Voice), Op. 18 No. 1 (1898).

    Sibelius composed Kavaljeren (The Cava-lier), JS 109 in Berlin at the end of the year1900, in the context of his family’s trip to Ger-many and Italy in 1900-01. They celebratedChristmas with Adolf Paul and his family, andmust have shared many memories of Sibelius’sand Paul’s time as students in Helsinki (1886-89) and Berlin (1889-90). Moreover, Sibeliusand Paul had met on an almost annual basis inBerlin during all of the 1890s. Kavaljeren maywell be an allusion to some shared happy mem-ory. The piece is a lively march in diatonic Emajor, with the exception of just five bars in Eminor at the beginning of the second section.

    © Folke Gräsbeck 2006

    Folke Gräsbeck has performed more than 250of Jean Sibelius’s roughly 550 compositions (notincluding fragments); he has given the premièresof 85 of them. In 1999 he was named artist ofthe year by the United Kingdom Sibelius Soci-ety. He studied the piano under Tarmo Huo-vinen at the Turku conservatory (1962-74) andwon first prize in the Maj Lind Competition in1973. He also made several study trips to Lon-don, studying there as a private pupil of MariaCurcio-Diamond (a pupil of Schnabel). He alsostudied under Erik T. Tawaststjerna at the Sibe-lius Academy in Helsinki and became a Master ofMusic there in 1997. He has taught at the SibeliusAcademy since 1985. He is also a renownedinterpreter of the music of Shostakovich, whoseFirst Piano Concerto he has performed at theSt. Petersburg and Minsk Philharmonic Halls.Gräsbeck gave the first complete Finnish perfor-mance of Shostakovich’s 24 Preludes and Fugues,Op. 87, in 1987 and, apart from the piano con-certos, plays his 24 Preludes, Op. 24, Suite,Op. 6, Concertino for two pianos, Op. 94, violin,viola and cello sonatas, piano trios and quintet,and Alexander Blok Songs. He has performedmore than thirty piano concertos and given per-formances as a recitalist, chamber player andLied accompanist in the USA, Egypt, Israel,Botswana, Zimbabwe and Mexico as well as inmany European countries. He has made numer-ous recordings for BIS, many of which are includ-ed in the company’s ongoing complete recordedSibelius edition.


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 9

  • Jean Sibelius kertoi Otto Anderssonille kaik-kein ensimmäisen sävellyksensä olevan lasten-teatteria varten tehty pianokappale Öken-scen. Improvisaatio Evelina-tädin elämä säve-linä on Sibelius-kirjallisuuden myötä tunne-tumpi, mutta valitettavasti kumpikaan kappaleei ole säilynyt. Vuonna 1982 Sibelius-suku lahjoit-ti Helsingin Yliopistolle suuren käsikirjoitusko-koelman, ja tämän luetteloinnin jälkeen on kuvaSibeliuksen pianomusiikista jälleen uusi. Esi-merkiksi painamattomat käsikirjoitusnuotittämän äänitteen raidoista 1-2, 15-19 ja 21-23ovat peräisin tuosta lahjoituksesta.

    Sibelius nähtävästi arvosti niitä pianistisiaratkaisuja, jotka hän oli tehnyt noin 25-vuo-tiaana Menuetissa B-duuri (1891-92), koskahän muutti niitä melko vähän kappaleen lopul-lisessa versiossa (joka sisältyy Adolf Paulin näy-telmään kirjoitettuun orkesterimusiikkiin Ku-ningas Kristian II op. 27 ja teoksen alkuperäis-sovitukseen pianolle) vuodelta 1898. Viehkeäntanssillinen pääteema säilyi muuttumattomana.Sen nousevalla seksti-intervallilla on perinteitäSibeliuksen varhaisimmassa tematiikassa 1880-luvulta, vrt. kappaleeseen Andante grazioso viu-lulle ja pianolle JS 35 (1884 -85). Menuetinensimmäisessä pianoversiossa on romanttisestihaaveellinen trio, joka mahdollisesti vaimentaabarokkipastissin leiman – se löytyi vielä vuo-delta 1894 peräisin olevasta orkesteriversiosta,muttei enää vuoden 1898 menuettiversioista.

    [Valssista] Des-duuri (1891-93) löytyy ke-vyitä, helmeileviä Des-duuri-asteikkoja, jotkaovat tyylillisesti diametrisesti vastakkaisia Kul-lervon (1891-92) raskaaseen, eeppiseen tyyliin

    nähden. Samoin kuin elämänmyönteinen Valse.À Betsy Lerche JS 1 (1889) on Des-duuri-valssisaanut innoituksensa monitaitteisesta wiener-valssista. Lopputaite on luonnosteltu vain melo-dialle ja bassolle, mutta olen rekonstruoinutoikean käden arpeggiot tahdeissa 97-99 olevanSibeliuksen selvän puhtaaksikirjoituksen mukaanja vasemman käden sointusäestyksen täysinpuhtaaksikirjoitettujen tahtien 121-123 mallinmukaisesti. Valssin muut taitteet ovat täydelli-sesti kirjoitettuja.

    Kuusi impromptua op. 5 (1893) on koko-naisuudessaan arvokas pianistinen vastine Kul-lervolle op. 7. ”Yksi hänen viehättävimmistäpianokappaleiden kokoelmistaan”, on Sibelius-kirjailija Guy Rickardsin arvio. Nykyään onvain harvoja suomalaispianisteja, joilla ei oleviidettä impromptua ohjelmistossaan. Sitä soite-taan todennäköisesti enemmän kuin viittä muutayhteensä.

    Impromptulla g-molli op. 5 nro 1 on tunne-tusti melodisia esikuvia Pianokvinteton g-molliJS 159 (1890) finaalissa, mutta myös vielä var-haisemmassa teoksessa, nimittäin Pianotriossaa-molli ”Hafträsk” JS 207 (1886), jonka finaalion toiminut mallina kvinteton finaalin monilleratkaisuille (ks. nuottiesimerkki nro 1-2). Im-promptu op. 5 nro 1 on kuitenkin saanut osak-seen tulkintatradition, joka suosii hitaampia tem-poja, poiketen edellä mainituista finaaliosista.

    Impromptun g-molli op. 5 nro 2 tematiikkanäyttää myös perineen ominaisuutensa piano-kvinteton finaalista, mikä on usein unohdettu(ks. nuottiesimerkki nro 3). Itäkarjalaiseen tyy-liin profiloitua kansantanssi-idiomia tukee ryt-


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 10

  • minen kaava, yksi Sibeliuksen suosikkisynkoo-peista: lyhyt-hidas-lyhyt nuottiarvo nopeassatempossa (ks. nuottiesimerkki nro 4). Doori-sessa tonaliteetissa on tässä tapauksessa kuiten-kin kiistämättömän suomalaista tyyliä.

    Impromptu a-molli op. 5 nro 3 on sotaisamarssi, ja se yhdistyy siksi jossain määrin Kul-lervon sotatunnelmiin. Kappaleesta on olemassatulkintatraditioita sekä neljällä iskulla tahtiakohden että alla breve -pulssissa, joista viimeksimainittu on säveltäjän merkitsemä. Pääteemandaktyyliavaus sisältää melodisen käännöksenper diminutionem Impromptusta op. 5 nro 5,mutta lähes samankaltaista daktyylitematiikkaalöytyy myös Kullervon sotaanlähtö -osasta.

    Impromptussa e-molli op. 5 nro 4 lieneesävelkulkuja ikivanhasta runonlaulannasta,mutta tässä tapauksessa löytyy myös omalei-mainen venäläistyyppinen fraasin lopetus. Suo-malais-karjalaista profiilia näytetään kuitenkinkorostettavan sekä aiolisesti alennetulla johto-sävelellä että kaihoisasti laulavilla doorisillaseksteillä.

    Impromptu h-molli op. 5 nro 5 on kokoel-man kimmeltävä helmi. Mikä antaa tälle kappa-leelle sen viehätysvoimansa? Asteikkojaksoissanäyttäisi olevan jugendestetiikan huolellisuuttasäännönmukaisten koristelumallien kera. Im-promptun musiikilla on alkuperänsä SibeliuksenJ.L. Runebergin tekstiin säveltämässä melodraa-massa Svartsjukans nätter JS 125, joka sai ensi-esityksensä Helsingissä Runebergin päivänä5.2.1893.

    Impromptu E-duuri op. 5 nro 6 on myös pe-räisin teoksesta Svartsjukans nätter. Tämä ko-

    rostuu vielä enemmän viidennen ja kuudennenimpromptun yhteen liittävässä jousiorkesteri-sovituksessa, jossa E-duuri-impromptulla ontrion rooli. Orkesteriversion tulkintatraditio onnostanut tempon E-duuri-jaksossa nopeaksivalssiksi, kun taas pianolla toisinaan kappaleesitetään verrattomasti rauhallisemmassa tem-possa. Pianokappalehan ei ole ohjelmallinen,mutta samalla musiikilla melodraamassa onteksti, jonka ei pitäisi assosioitua nopeaanvalssiin: ”Jos joskus seisoit, usvan harsoissa, Kunkevään aamu syleillyt on kunnaan, …” (suom.Tarmo Manelius; ks. nuottiesimerkki nro 5).

    Karelia-musiikki koostui kantaesityksessäänHelsingissä 13.11.1893 alkusoitosta ja kahdek-sasta kuvaelmasta, jotka olivat varustetut Kar-jalan historian tärkeillä vuosiluvuilla. Tästämoninaisuudesta seurasi myöhemmin Karelia-alkusoitto op. 10, sekä Karelia-sarja orkesterilleop. 11, joka oli valikoitu kuvaelmista III-V. Or-kesterisarjasta Sibelius sovitti pianolle kaksi en-simmäistä numeroa, Intermezzon ja Balladin,muttei valitettavasti sen suosittua kolmatta nu-meroa Alla marciaa. Nämä ovat Sibeliuksenkaksi ensimmäistä opusnumeroitua alkuperäis-sovitusta pianolle, mutta hän oli jo vuonna1886 sovittanut pianolle teoksensa Molto mo-derato – Scherzo jousikvartetille JS 134 (1885)kahtena versiona eri trio-jaksoilla.

    Monet tuntevat Intermezzon melodiat ilmantietoa siitä historiallisesta kuvaelmasta, jota mu-siikki säesti: Paikkana on Käkisalmi (vuosi1333, jolloin se oli Venäjän Itä-Karjalaa), jaliettualainen ruhtinas Narimont istuu hevosensaselässä ja antaa alamaisten kulkea ohi rekineen


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 11

  • jonossa maksaakseen veroa eläinnahkojen muo-dossa. Miten esimerkillisen suopeaa veronmaksu-musiikkia! Pianosovitus voisi toimia vaativanaetydinä vasemmalle kädelle, harjoituksen koh-teena katkeamattomat 16-osakuviot ja tre-molot.

    Balladissa (alun perin kuvaelma IV, vuosi1446) on trubaduuri, joka laulaa ikivanhan bal-ladin. Kuulijana on Kaarle Knuutinpoika Bonde,joka sittemmin oli Ruotsi-Suomen kuninkaanavuosina 1448-57, 1464-65 ja 1467-70. Tässävaiheessa hänellä oli alueen kuvernöörin ominai-suudessa hovi Viipurin linnassa. Itse ”balladi-laulu” esitellään vasta lopussa. Kokonaisuus onvaihteleva kuten Sonaatin op. 12 hidas osa: ko-ristelemattomat soinnulliset fraasit vuorotte-levat pianistisesti kiitollisten murrettujen kolmi-sointuryöppyjen kanssa.

    Sonaatti F-duuri op. 12 (1893) on yksi kes-keisistä kalevalaisromanttisista teoksista jatähän asti jostain käsittämättömästä syystä ehkäeniten laiminlyöty. On totuttu tarkastelemaanpuutteellista pianistis-idiomaattista tekstuuria,selitys, joka ei oikein vakuuta. Esimerkiksiääriosien monipuolisia tremoloryhmittymiä voi-daan pitää vähintään yhtä lailla taidokkuuttavaativina kuin vastaavia Beethovenin ”pateet-tisen” sonaatin ensimmäisessä osassa. Sibeliuskirjoitti monia sonaatinosia jo 1880-luvun lo-pulla, mm. pelkästään Berliinissä neljä erisonaattiallegro-luonnosta pianolle JS 179b-e(1889-90). F-duuri-sonaatti pianolle (1893)toimii päätöksenä hänen nuoruusvuosiensa n.40 pianokappaleelle samalla tavoin kuin suuriSonaatti F-duuri viululle ja pianolle JS 178

    (1889) oli toiminut päätepisteenä 1880-luvunn. 30 viulu-pianokappaleelle.

    Ensimmäinen osa, Allegro molto, on valettusonaattimuodon sääntöjen mukaisesti. Pää-teema on sukua laskevalle, myrskyisälle tee-malle osassa Kullervo ja hänen sisarensa. Tämän-tyyppistä korkeasta sävelestä alaspäin suuntaa-vaa teemaa Sibelius käytti jo n. 1886-87, esim.[Scherzinossa] viululle ja pianolle F-duuri JS 78(ks. nuottiesimerkki nro 6). Rytmisesti pirteänsivuteeman C-duurissa Sibelius päätti toistaa ker-tausosassa f-mollissa. Marc Vignal on uudessaSibelius-elämäkerrassaan kiinnittänyt huomiota,että ensimmäisen osan pääteema saa kaksinker-taisen uudelleenesittelyn kertausjakson alussa,jolloin välissä oleva modulaatiotapahtuma luojännitettä.

    Hidas osa, Andantino, perustuu hylättyynmieskuorofragmenttiin Heitä, koski, kuohu-minen JS 94. Tämä Kalevalan runo jatkaa siitä,johon Venematka-runo jäi: Lemminkäinen onnyt liittynyt Väinämöisen ja Ilmarisen seuraan,ja venematka jatkuu koskessa, jolloin hän kau-histuneena pyytää kosken tytärtä lopettamaankuohujen syöksemisen. Itse sävelkielessä voi ku-vitella aistivansa Kalevala-eepoksen myyttisensatumaailman tunnelman, vaikka sonaatti ei olelainkaan ohjelmallinen. Andantino on muodol-taan eräänlainen laajennettu triollinen lied-muoto, A-B-A'-B'-A, jossa ensimmäinen ja vii-meinen A-osa soivat intiimin lyyrisesti kutenmieskuorohymni. Osasta löytyy runonlaulun jasuomalaisen kansanmusiikin ominaispiirteitä,esim. daktyyleja ja toistettuja, tasamittaisia sä-veliä sisältäviä fraasinloppuja. B-osa on pianis-


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 12

  • tisesti tyylitelty Presto-osa, joka on yllättävänlähellä alkuperäistä malliaan, tässä tapauksessaperinteistä kanteleensoittoa.

    Finaalissa, Vivacissimo, ovat pääjakson iloi-set, tanssilliset rytmit vastakohtana sivujaksonleveästi laulaville melodioille (hääromantiikkaakarjalaisittain?), ensin esitettynä B-duurissa,mutta sitten toistettuna toonikan F-duurissa,juuri ennen virtuoosista loppucodaa. Tämä antaaosan suurmuodolle tietynlaisen sonaattirondonleiman. Ensimmäisen osan tapaan sävellajit pro-filoituvat pitkälle ulottuvien, perspektiiviä luo-vien urkupisteiden kautta.

    Metsänhaltija op. 15 (1894-95) on yksi Si-beliuksen merkittävimmistä 1890-luvulla teke-mistä balladinomaisista teoksista. Metsänhaltijaoli todennäköisesti työn alla jo Sibeliuksen Bay-reuthin-matkan aikana kesällä 1894. Orkesteri-partituurin käsikirjoituksessa on merkintöjä,jotka ovat tarkoitettu pianosovitukseen (1895),joka koostuu orkesteriversion vain neljännestäja viimeisestä jaksosta. Tällä ”balladin” riipai-sevalla lopulla cis-mollissa on rytmisesti arvok-kaan hautajaismusiikin luonne (ks. nuottiesi-merkki nro 7). Pianoversion toisella puoliskollaon oikeassa kädessä keskeytymättömiä, vaihte-levia trioliyhdistelmiä muistuttaen Chopininetydiä op. 10 nro 10.

    Allegretto F-duuri JS 23 (1895-96) on lyyri-nen menuetti, joka edustaa tyylillisesti erään-laista haaveellista uusrokokoota. Subdomi-nanttisävellaji B-duurissa oleva trio ei mainitta-vasti muuta tunnelmaa. Mutta oliko tämän mu-siikin tarkoitus olla osa jotain suurempaa työtä?Kronologisesti Lemminkäis-opus on lähellä,

    mutta Allegretosta tuskin löytyy mitään kaleva-laisromantiikkaa. Tyylillisesti lähellä on sensijaan Danse pastorale pianolle op. 34 nro 7(1916).

    Caprizziolla b-molli on tarkka päiväys 1826/8 95. Sibelius sävelsi kappaleen luultavastiVaaniassa lähellä Lahtea, jossa perhe vietti kesän1895. Aino Sibelius kirjoitti kirjeen sisarelleenEllille, jossa mm. kerrotaan, että Sibelius ”soittikammarissa”. Kirjeen päiväys on 25.8.1895,Caprizzion päiväystä edeltänyt päivä. Waltervon Konow on kertonut, kuinka Sibelius oliherkkä erilaisille tuoksuaistimuksille. Kerrotaantarinaa, jossa järvenrannalla (Vaaniassa?) kui-vattavaksi levitetyn märän hampun ja pellavankirpeä tuoksu sai Sibeliuksen improvisoimaangroteskin capriccion. Kuvaus sopisi tämän kap-paleen luonteeseen, vaikka olettamukselta puut-tuukin dokumentaarinen tuki. Kaksi sivua ovatepäselviä, mutta kokonaisuudessaan luonnostel-tuja. Vaikka loppusointu näyttäisi lopettavankappaleen, on epäselvää, josko kappaleelle olisuunnitteilla jatkoa.

    Kappaleessa Lento E-duuri JS 119 (1896-97) on levollisia, pitkälle ulottuvia fraaseja 6/4-tahtilajissa, jotka ennakoivat vastaavia fraasejaAndantinossa F-duuri op. 24 nro 7 (1898). ABA'-muotoisen kappaleen B-osa on kiihtynyt, tonaali-sesti epävakaa Più vivo, joka lopulta huipentuufortissimo-purkaukseen F-duurissa. A-osa laajen-tuneena esittelee uudelleen pääsävellajin raskaastiaksentoidulla soinnulla crescendossa kohti for-tissimoa. Samantapainen sointuryhmä on vaski-sektion esittämänä Serenade-osassa teoksessaKuningas Kristian II op. 27 (1898).


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 13

  • Allegretto g-molli JS 225 löytyy sekä KariKilpeläisen (1991) että Fabian Dahlströmin(2003) Sibelius-teosluetteloista hakuviitteenäselvällä päiväyksellä 18 19/XII 97. Kappaleenkevyen sujuvassa tahtilajissa 2/4 on jotain men-delssohnmaista. Kolmiosainen muoto lienee lied-muoto ilman trioa. Onko tämä mahdollisestipikemminkin souvenir- tai muistokappale kuinehdokas kokoelmaan op. 24? Monet uudet kir-jekokoelmajulkaisut eivät nekään valota päivä-määrää.

    [Caprice, op. 24 nro 3], 1. versio (1898) ontäydellinen luonnos, jolta tosin puuttuu otsikko,tempomerkintä ja opusnumero. ABC-muodos-taan huolimatta se selvästikin on lopetettu tupla-viivaan. Jaksot B ja C löydetään sitten Capricenop. 24 nro 3 (1898) toisesta ja lopullisesta ver-siosta, jossa niitä käytetään muokattuna suu-relta osin kolmiosaisessa muotorakenteessaABCA'B'. Ensimmäisen version sävellaji h-mollion vaihtunut lopullisessa versiossa e-molliksi, jatällä tavoin C-osa soi ensimmäisessä versiossavaloisan lyyrisesti, kvintin korkeammalta kuinlopullisessa versiossa.

    Andantinon F-duuri op. 24 nro 7 (1899)ensimmäinen versio ei ole erityisen tunnettu,vaikka se ilmestyi painettuna jo sävellysvuonna1899. Sibeliushan teki vielä samana vuonnatunnetun tarkastetun version. Molemmissa ver-sioissa on laajasti kaartuvia fraaseja 9/4-tahti-lajissa, jotka ovat sukua mm. samankaltaisillefraaseille 9/4 -tahtilajissa teoksen KuningasKristian II op. 27 Serenade-osassa, ei vähitenverrattuna Andantinon pääteeman rytmiseenprofiiliin. Mutta Andantinon ensimmäisessä

    versiossa on monumentaalisia hemiolia, jotkaon eliminoitu toisessa versiossa.

    Menuetossa B-duuri (1898-1900) musiikkiliikkuu jäntevinä neljäsosina pääteemassa ole-van nousevan kvartin kera, ja trio jatkuu mono-temaattisesti mollissa. Tämä on todennäköisestiuusi menuettiyritys teokseen Kuningas KristianII. Olettamukselta puuttuu dokumentaarinentuki, mutta sävellaji, tyyli ja ajankohta antavattämän assosiaation.

    Marche triste JS 124 (1899) viittaa otsik-konsa puolesta siihen repivään ja (vuodesta 1898asti) ajankohtaiseen keskusteluun siitä, jonka meSuomessa näimme olevan uusi, laiton asevelvolli-suuslaki. Venäjän keisari Nikolai II vahvisti lainprotesteista huolimatta vuonna 1901. Myös Sibe-liuksen mieskuorolaulu Veljeni vierailla maillaJS 217 (1904) koskettelee samaa problema-tiikkaa. Marche tristen mittava ABA-muoto olisisopinut kokoelmaan op. 24, mutta kappaleestaoli kaikesta huolimatta luovuttu. Mutta miksi?Sensuurinko vuoksi? Sibelius yliviivasi idyllisenE-duuri-trion ja siirsi sen sitten muokattuna kap-paleeseen Andantino op. 24 nro 7.

    Kappaleessa [Allegro] g-molli (1899-1903)on kiihkeää mollidramatiikkaa, jonka rytmimo-tiivi on osittain sukua vastaavalle motiivilleorkesteriteoksessa Satu op. 9. Kappale alkaatäydellä B-duuri-kadenssilla, ja sibeliaanisensekstisoinnun hienovaraisen käytön ansiostamusiikki tasapainoilee B-duurin ja g-mollin vä-lillä hieman samoin kuin mieskuorokappaleessaSortunut ääni op. 18 nro 1.

    Sibelius sävelsi kappaleen Kavaljeeri (Ka-valjeren) JS 109 vuoden 1900 lopulla Berliinissä


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 14

  • perheen suuren Saksaan ja Italiaan vuonna1900-01 suuntautuneen matkan yhteydessä.Joulu vietettiin yhdessä Adolf Paulin perheenkanssa, ja silloin muisteltiin varmastikin Sibe-liuksen ja Paulin yhteisiä opiskeluvuosia Hel-singissä 1886-89 ja Berliinissä 1889-90. Sibeliusja Paul olivat sitä paitsi tavanneet toisiaan Ber-liinissä lähes vuosittain koko 1890-luvun ajan.Kavaljeeri voisi viitata johonkin näistä iloisistamuistikuvista. Kappale on ylevä marssi diatoni-sessa E-duurissa, lukuun ottamatta vain viittä e-mollissa menevää tahtia toisen jakson alussa.

    © Folke Gräsbeck 2006

    Folke Gräsbeck on esittänyt yli 250 Jean Sibe-liuksen n. 550 sävellyksistä, monet niistä useanaversiona (pl. fragmentit), ja yli 85 kappalettakantaesityksinä. Hänen saamistaan tunnustuk-sista mainittakoon UK Sibelius Society:n myön-tämä nimitys ”Artist of the Year 1999”. FolkeGräsbeck opiskeli pianonsoittoa Turun Konser-vatoriossa 1962-74 Tarmo Huovisen johdolla jahän voitti ensimmäisen palkinnon Maj Lind-kilpailussa 1973. Hän on myös tehnyt moniaopintomatkoja Lontooseen, missä hän oli ArthurSchnabelin oppilaan, Maria Curcio-Diamondinyksityisoppilaana. Sibelius-Akatemiassa hänenopettajanaan oli professori Erik T. Tawaststjernaja hän sai musiikin maisterin arvon 1997. Vuo-desta 1985 Gräsbeck on toiminut Sibelius-Aka-temian vakituisena säestäjä-lehtorina. Hän onesittänyt yli 30 kertaa `Śostakovit`śin ensimmäi-sen pianokonserton, mm. Filharmonian salissaPietarissa sekä Minskissä. Gräsbeck esitti `Śosta-

    kovit`śin 24 preludia ja fuugaa ensi kertaa koko-naisuudessaan Suomessa vuonna 1987. Hän onmyös esittänyt myös mm. `Śostakovit`śin kaksipianokonserttoa, 24 preludia op. 34, Sarjanop. 6 ja Concertinon op. 94 kahdelle pianolle,viulu-, alttoviulu- ja sellosonaatin, kaksi piano-trioa ja pianokvinteton sekä Blok-laulut. Kaik-kiaan Gräsbeck on esittänyt n. 30 pianokonsert-toa ja hänellä on ollut soolo-, kamarimusiikki-ja lied-esiintymisiä mm. Yhdysvalloissa, Egyp-tissä, Israelissa, Yhdistyneissä arabiemiirikun-nissa, Botswanassa, Zimbabwessa, Meksikossaja useissa Euroopan maissa.

    Jean Sibelius, c. 1900


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 15

  • Jean Sibelius erzählte Otto Andersson, seineerste Klavierkomposition sei ein Klavier-stück mit dem Titel Ökenscen (Wüstenei)gewesen, das er für ein Kindertheater kompo-niert habe; häufiger noch wird in der Sibelius-Literatur seine Improvisation Faster Evelinas livi toner (Tante Evelinas Leben mit der Musik)erwähnt – leider aber sind beide Werke ver-loren. 1982 machte die Familie Sibelius der Uni-versität Helsinki eine bedeutende Manuskript-schenkung, nach deren Katalogisierung sichSibelius’ Klaviermusik erneut in neuem Lichtdarstellte. Die Stücke 1-2, 15-19 und 21-23 aufdieser CD entstammen diesen unveröffent-lichten Manuskripten.

    Sibelius war wahrscheinlich sehr zufriedenmit den pianistischen Lösungen, die er im Altervon 25 Jahren für sein Menuett B-Dur (1891/92)gefunden hatte; für die Letztfassung, die in dieBühnenmusik zu Adolf Pauls König Kristian II.op. 27 (1898; sowohl für Orchester wie auch inder Klavierbearbeitung des Komponisten) ein-ging, sah er nur geringfügige Änderungen vor.Das anmutig-tänzerische Hauptthema blieb un-verändert; die dort verwendete aufsteigendeSexte geht zurück auf Sibelius’ früheste The-menentwürfe aus den beginnenden 1880erJahren – erwähnt sei etwa das Andante graziosofür Violine und Klavier JS 35. Die erste Klavier-fassung des Menuetts enthält ein romantisches,träumerisches Trio, das ein wenig den Eindruckeines strengen Barock-Pasticcios beeinträchtigt –es findet sich daneben in einer Orchesterfassungdes Stücks aus dem Jahr 1894, nicht aber injenen aus dem Jahr 1898.

    Der [Walzer] Des-Dur (1891-93) enthältlichte, funkelnde Des-Dur-Skalen, die in stilis-tischer Hinsicht einen vollkommenen Gegensatzzu dem schweren, epischen Stil von Kullervoop. 7 (1891/92) darstellen. Wie die lebensfroheValse. À Betsy Lerche JS 1 (1889), ist der[Walzer] Des-Dur dem Vorbild eines mehrteiligenWiener Walzers nachgebildet. Der Schlußteilliegt nur als Entwurf mit skizzierter Melodieund Baßlinie vor, doch ich habe die Arpeggiender rechten Hand gemäß dem Muster der ein-deutig notierten Takte 97-99 und die Begleitungin der linken Hand gemäß den ausnotiertenTakten 121-123 rekonstruiert. Die anderen Teiledes Walzers sind vollständig.

    Als Ganzes gesehen, bilden die Sechs Im-promptus op. 5 (1893) ein würdiges pianisti-sches Pendant zu Kullervo. „Eine seiner zauber-haftesten Sammlungen von Klavierstücken“,lautete das Urteil von Guy Rickards. Es gibtkaum einen finnischen Konzertpianisten, dernicht das fünfte Impromptu in seinem Reper-toire hätte; es wird weit häufiger gespielt als alleanderen zusammen.

    Das Impromptu g-moll op. 5 Nr. 1 hat me-lodische Vorläufer nicht nur im Finale des Kla-vierquintetts g-moll JS 159 (1890), sondernauch in einem früheren Werk, dem Klaviertrioa-moll, „Hafträsk“, JS 207 (1886), dessenFinale viele derjenigen Lösungen anregte, die indem Finale des Quintetts Verwendung fanden(vgl. Musikbeispiele Nr. 1 & Nr. 2). Die Inter-pretationstradition aber hat im Falle des Im-promptus ein Tempo favorisiert, das weit lang-samer ist als in den erwähnten Finali.


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 16

  • Das Impromptu g-moll op. 5 Nr. 2 verwendetebenfalls thematisches Material aus dem Finaledes Klavierquintetts JS 159 (1890) (ein Umstand,der oft übersehen wird – vgl. MusikbeispielNr. 3). Der tänzerische Charakter ostkarelischerProvenienz wird von einem rhythmischen Mus-ter gestützt, das eine von Sibelius’ Lieblings-synkopierungen enthält: kurz-lang-kurz (vgl.Musikbeispiel Nr. 4). Der dorische Modus hatin diesem Kontext freilich ein unmißverständ-lich finnisches Profil.

    Das Impromptu a-moll op. 5 Nr. 3 ist einkriegerischer Marsch, der daher mitunter an dieentsprechenden Stimmungen in Kullervo erin-nert. Das Stück ist sowohl als 4/4-Takt wie alsAlla breve (Halbe als Grundschlag) gedeutetworden, wobei letztere Auffassung mit der Vor-gabe des Komponisten übereinstimmt. Der dak-tylische Beginn des Hauptthemas enthält einemelodische Keimzelle aus dem fünften Im-promptu, doch findet sich ein fast identischesdaktylisches Thema im vierten Satz von Kul-lervo (Kullervo zieht in den Kampf ).

    Vom Impromptu e-moll op. 5 Nr. 4 heißt es,es enthalte Elemente des alten Runengesangs,aber ebenso gibt es Phrasenenden von spezifischrussischem Charakter. Das finnisch-karelischeProfil scheint indes durch einen äolisch ernied-rigten Leitton und sehnsuchtsvoll singende do-rische Sexten geschärft zu sein.

    Das Impromptu h-moll op. 5. Nr. 5 ist dasleuchtende Juwel der Sammlung. Was verleihtdiesem Stück seinen besonderen Zauber? DieTonleiterpassagen scheinen Indiz für die gründ-liche Anwendung von Verzierungstechniken des

    Jugendstils. Das musikalische Material ist zugroßen Teilen abgeleitet aus Sibelius’ Melodramur „Svartsjukans nätter“ (Melodram aus „Nächteder Eifersucht“) JS 125 auf einen Text von J.L.Runeberg, das am 5. Februar (Runeberg-Tag)1893 uraufgeführt wurde.

    Das Impromptu E-Dur op. 5 Nr. 6 stammtebenfalls aus Svartsjukans nätter. Dies wirdnoch deutlicher in der Bearbeitung für Streich-orchester, die das fünfte und das sechste Im-promptu verbindet, indem sie dem E-Dur-Stückdie Funktion eines Trios zuweist. Die Auffüh-rungstradition hat das Orchesterstück in einenschnellen Walzer verwandelt, die Klavierfassungaber präsentiert das Stück in würdevollerem,ruhigem Tempo. Das Klavierstück hat kein Pro-gramm, sein Pendant im Melodrama weist frei-lich nicht unbedingt auf einen schnellen Walzer:„Hast du einst in Nebelschleiern auf des BergesSpitze gestanden, umarmt von einem Frühlings-morgen …“ (vgl. Musikbeispiel 5).

    Bei ihrer Uraufführung am 13. November1893 in Helsinki bestand die Musik zu Kareliaaus einer Ouvertüre und acht Tableaus, die mitwichtigen Jahren in der Geschichte der ProvinzKarelia verknüpft waren. Aus dieser großen undmannigfaltigen Partitur hat der Komponist späterfür den Konzertgebrauch die Karelia-Ouvertüreop. 10 sowie die Karelia-Suite op. 11 für Or-chester ausgewählt, deren letztere Musik ausden dritten, vierten und fünften Tableaus ent-hält. Sibelius hat die ersten beiden Sätze derKarelia-Suite – Intermezzo und Ballade – fürKlavier arrangiert, leider aber nicht den sehrbeliebten Schlußsatz, Alla marcia. Es handelt


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 17

  • sich hierbei um die ersten Klaviertranskriptio-nen mit Opuszahlen, wenngleich er zuvor zweiverschiedene Klavierfassungen (mit unterschied-lichen Trios) seines Molto moderato – Scherzofür Streichquartett JS 134 angefertigt hatte.

    Viele Menschen erkennen die Melodien desIntermezzos, ohne das Sujet des historischenTableaus, für das es entstanden ist, zu kennen.Man schreibt das Jahr 1333, wir befinden unsin dem damals russisch-ostkarelischen Käki-salmi. Der litauische Prinz Narimont sitzt zuPferde, während seine Untertanen an ihm vor-beiziehen, um ihre Steuern in Form von Tier-häuten zu bezahlen. Was für eine heitere, aufge-räumte Begleitmusik zur Begleichung der Steuer-schuld! Die Klavierfassung könnte als eine fort-geschrittene Etüde für die linke Hand taugen,die sich auf unablässige Sechzehntelfiguren undTremoli konzentriert.

    In der Ballade, die aus dem im Jahr 1446 an-gesiedelten Tableau IV stammt, singt ein Trou-badour eine alte Weise. Ihm hört Karl KnutssonBonde zu, der spätere König von Schweden undFinnland (1448-57, 1464-65 und 1467-70). Zudieser Zeit hielt er als Provinzgouverneur Hof aufder Burg Viipuri (Wyborg). Die eigentliche Bal-lade erklingt erst am Ende des Satzes. In seinerGesamtheit ist das Stück so abwechslungsreichwie der langsame Satz der Klaviersonate op. 12:unverzierte Akkordphrasen wechseln mit spiel-technisch dankbaren Dreiklangsbrechungen ab.

    Die Klaviersonate F-Dur op. 12 (1893) istein bedeutendes Werk aus dem Umfeld der Kale-vala-Romantik – und bislang unerklärlicherweiseeines der am meisten vernachlässigten. Üblicher-

    weise rügt man die unpianistische Satztechnik –eine Erklärung, die nicht zu überzeugen vermag.Die mannigfaltigen Tremolofiguren in den Außen-sätzen beispielsweise erscheinen technisch min-destens ebenso avanciert wie die entsprechendenMittel im ersten Satz von Beethovens Sonate„Pathétique“. Bereits Ende der 1880er Jahrehatte Sibelius viele Sonatensätze komponiert,darunter allein vier verschiedene Sonatenallegro-Entwürfe aus seiner Berliner Zeit, JS 179b-e,(1889/90). Die Klaviersonate F-Dur stellt denHöhepunkt von Sibelius’ rund 40 Klavierstückenaus der Jugendzeit dar, so wie die rund 30 Stückefür Violine und Klavier aus den 1880ern in derSonate F-Dur für Violine und Klavier JS 178(1889) gipfeln.

    Der erste Satz, Allegro molto, folgt den Re-geln der Sonatenhauptsatzform. Das Hauptthemaist einem stürmischen, absteigenden Gedankenaus dem dritten Satz von Kullervo verwandt(Kullervo und seine Schwester). Sibelius hattediesen Thementyp – Abstieg von einem Spitzen-ton (in diesem Fall dem Grundton) – bereits1887/87 verwendet, u.a. in dem [Scherzino] fürVioline und Klavier F-Dur JS 78 (vgl. Musik-beispiel 6). In der Reprise hat sich Sibelius fürein rhythmisch pikantes Nebenthema in f-moll(ursprünglich C-Dur) entschieden. In seiner un-längst erschienen Sibelius-Biographie hat MarcVignal darauf hingewiesen, daß das Hauptthemades ersten Satzes zu Beginn der Reprise zweimalaufgegriffen wird; dadurch erzeugt der modu-lierende Mittelteil größere Spannung.

    Der langsame Satz, Andantino, basiert aufeinem Fragment für Männerchor, Heitä, koski,


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 18

  • kuohuminen JS 94 (Stromschnellen, laßt euerWüten). Dieser Kalevala-Text setzt die in demChorlied Venematka (Die Kahnfahrt) begon-nene Reise fort: Lemminkäinen hat sich nun mitVäinämöinen und Ilmarinen zusammengetan;sie gelangen an Stromschnellen, deren Tochtervon dem erschrockenen Lemminkäinen ermahntwird, nicht mehr zu schäumen. Oft wird be-hauptet, die mythisch-märchenhafte Atmos-phäre des Kalevala habe ihre Spuren im musika-lischen Stil hinterlassen, doch es gibt keinerleiProgramm zu dieser Sonate. In formaler Hin-sicht handelt es sich beim Andantino um eineArt erweiterte Liedform mit Trio (A-B-A'-B'-A);die äußeren A-Teile klingen intim und lyrisch, wieein Choral für Männerchor. Hier finden sich Ele-mente des Runengesangs und der finnischenVolksmusik, z.B. daktylische Rhythmen undPhrasenenden mit Tonwiederholungen vongleicher Dauer. Der B-Teil ist ein pianistisch stili-siertes Presto von überraschender Nähe zu seinemMuster – dem traditionellen Kantele-Spiel.

    Im Finale, Vivacissimo, treffen die lebhaftenTanzrhythmen des Hauptteils auf breite, kan-table Melodien in den Seitenepisoden (Hoch-zeitsromantik mit karelischem Anflug?) – diesezuerst in B-Dur, dann aber, kurz vor der vir-tuosen Coda, in der Tonika F-Dur. Das verleihtdem Satz formalen Reichtum und den Charak-ter eines Sonatenrondos. Wie im ersten Satz be-tont Sibelius die Tonarten mittels lang gehal-tener Orgelpunkte, die für eine Erweiterung derPerspektive sorgen.

    Skogsrået (Die Waldnymphe) op. 15 (1894/95)ist eine der bemerkenswertesten Balladen-Kom-

    positionen, die Sibelius in den 1890er Jahren ge-schrieben hat; vermutlich hat Sibelius vor seinerBayreuth-Reise im Sommer 1894 mit der Kom-position begonnen. Das Orchestermanuskript en-thält Eintragungen, die für das Klavierarrange-ment (1895) gedacht sind, welches nur aus demvierten (mithin dem letzten) Teil der Orchester-fassung besteht. Der qualvolle cis-moll-Schlußdieser „Ballade“ nimmt den Charakter einerrhythmisch gewichtigen Trauermusik an (vgl.Musikbeispiel 7). Die zweite Hälfte der Klavier-fassung versieht – ähnlich wie Chopins Étudeop. 10 Nr. 10 – die rechte mit Triolengruppen.

    Das Allegretto F-Dur JS 23 (1895/96) ist einlyrisches Menuett in einer Art verträumtem Neo-Rokoko-Stil. Das Trio in der SubdominanteB-Dur bringt keinen wesentlichen Stimmungs-wechsel mit sich. Sollte dieses Stück ursprüng-lich als Teil eines größeren Werks konzipiertworden sein? Wenngleich das Allegretto in zeit-licher Nähe zur Lemminkäinen-Suite entstandenist, kann man ihm wohl kaum eine Nähe zurKalevala-Romantik nachsagen; eher ähnelt es derDanse pastorale für Klavier op. 34 Nr. 7 (1916).

    Das Caprizzio b-moll ist präzise datiert: 26.August 1895. Vermutlich hat Sibelius es in Vaa-nia bei Lahti komponiert, wo er und seine Fa-milie den Sommer 1895 verbrachten. In einemBrief an ihre Schwester Elli schrieb Aino Sibe-lius, daß Jean „in der Kammer spielt“. Der Briefträgt das Datum 25. August 1895, der Tag alsovor der Fertigstellung des Caprizzio.

    Walter von Konow, ein Freund aus Sibelius’Kindheitstagen, hat berichtet, wie empfänglichSibelius für alle Arten von Gerüche war. Über-


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 19

  • liefert ist, daß der scharfe Geruch feuchten Hanfsund Leins, die am Ufer eines Sees (bei Vaania?)zum Trocknen ausgebreitet waren, Sibelius zurImprovisation einer grotesken Caprice anregten.Die Beschreibung könnte auf das Caprizzio zu-treffen, doch gibt es für diese Annahme keinenBeweis. Zwei der Manuskriptseiten sind nurschwer zu entziffern, obschon sie vollständigausgeführt sind. Selbst wenn der letzte Akkordwie ein definitiver Schlußpunkt erscheint, könntees sein, daß eine Fortsetzung geplant war.

    Das Lento E-Dur JS 119 (1896/97) enthältruhige, weit ausgreifende Melodien im 6/4-Takt,die an ganz ähnliche Wendungen im AndantinoF-Dur op. 24 Nr. 7 (1898) denken lassen. Eshandelt sich um eine ABA'-Form, wobei derB-Teil ein bewegtes, tonal labiles Più vivo ist,das schließlich in einem Fortissimo-Ausbruch inF-Dur kulminiert (vgl. Musikbeispiel 8). Die Re-prise des A-Teils führt die Haupttonart wiederein; gewichtige, markante Akkorde steigern sichzu einem Fortissimo. Eine ähnliche Akkordse-quenz enthält die Serenade aus der Musik zuKönig Kristian II. op. 27 (1898), wo sie von denBlechbläsern des Orchesters gespielt wird.

    In den von Kari Kilpeläinen (1991) und Fa-bian Dahlström (2003) veröffentlichten Werk-verzeichnissen trägt das Allegretto g-moll JS 225den Titel „19. Dezember 1897“ – ein Datum,das auf dem Manuskript deutlich vermerkt ist.Der zwanglos fließende 2/4-Takt läßt an Men-delssohn denken; die dreiteilige Form könnteman als Liedform ohne Trio deuten. Eher als umeinen abgelehnten Kandidaten für die Sammlungop. 24 handelt es sich um ein Souvenir. In der

    veröffentlichten Sibelius-Korrespondenz findetsich keine Erklärung für das Datum.

    Die erste Fassung der [Caprice op. 24 Nr. 3](1898) ist ein vollständig ausgeführter Entwurf,wenngleich ihm Titel, Tempoangabe und Opus-zahl fehlen. Es handelt sich um eine ABC-Form,die klar mit doppelten Taktstrichen schließt. DieTeile B und C finden sich auch in der zweiten, derLetztfassung aus demselben Jahr, sind aber dorteiner prinzipiell dreiteiligen Form (ABCA'B')eingegliedert. Die Tonart der Erstfassung (h-moll)wurde in der Letztfassung zu e-moll verändert,weshalb der C-Teil in der Erstfassung anmutigund lyrisch klingt – und eine Quinte höher alsin der Letztfassung.

    Die Erstfassung des Andantino F-Dur op. 24Nr. 7 (1899) ist kaum bekannt, obwohl sie be-reits im Jahr ihrer Komposition gedruckt wurde;Ende 1899 legte Sibelius die bekannte, revi-dierte Fassung vor. Beide Fassungen weisen breitangelegte, majestätische Melodien im 9/4-Taktauf, vergleichbar etwa jenen der Serenade ausKönig Kristian II., nicht zuletzt hinsichtlich derrhythmischen Beschaffenheit des Hauptthemasdes Andantinos. Die Erstfassung des Andanti-nos enthält gewaltige Hemiolen, die in der spä-teren Fassung gestrichen wurden.

    Das monothematische Menuett B-Dur (1898-1900) schreitet in schwungvollen Vierteln voran.Sein Hauptthema enthält eine aufsteigendeQuarte; das Trio steht in Moll. Das Menuettkönnte ursprünglich für König Kristian II. ge-dacht gewesen sein, wenngleich es keine Be-weise für diese Annahme gibt – Tonart, Gattungund Entstehungszeit aber sprächen dafür.


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 20

  • Der Titel Marche triste JS 124 (1899) könntesich auf die seit 1898 virulenten, schockieren-den Auseinandersetzungen beziehen über das,was die Finnen als eine weitere unrechtmäßigeForderung empfanden, Nationaldienst abzu-leisten. 1901 bestätigte der russische Zar Niko-laus II. das Gesetz trotz der Proteste. Sibelius’Chorlied Veljeni vierailla mailla (Meine Brüderin fernen Landen) JS 217 (1904) behandelt dasgleiche Thema. Die breit angelegte ABA-Formder Marche triste hätte sie eigentlich zu einemgeeigneten Kandidaten für Opus 24 gemacht,doch letztlich wurde sie nicht aufgenommen.Was können die Gründe dafür gewesen sein?Vielleicht spielten Bedenken wegen der Zensureine Rolle? Das idyllische E-Dur-Trio hat Sibe-lius im Andantino op. 24 Nr. 7 in veränderterGestalt wieder aufgegriffen.

    Das dramatisch bewegte [Allegro] g-moll(1899-1903) teilt einige seiner rhythmischenMotive mit der Symphonischen Dichtung Ensaga op. 9. Das Stück beginnt mit einer großenB-Dur-Kadenz; dank des für Sibelius typischenSextakkords hält die Musik die Balance zwi-schen B-Dur und g-moll auf fast dieselbe Weisewie in dem Männerchorlied Sortunut ääni (Diegebrochene Stimme) op. 18 Nr. 1 (1898).

    Sibelius komponierte Kavaljeren (Der Kava-lier) JS 109 Ende 1900 in Berlin, während jenerReise, die er 1900/01 mit seiner Familie nachDeutschland und Italien unternahm. Weihnachtenfeierte man bei Adolf Paul und seiner Familie, wosicher zahlreiche Erinnerungen an die gemein-same Studentenzeit in Helsinki (1886-89) undBerlin (1889/90) heraufbeschworen wurden.

    Darüber hinaus hatten sich Sibelius und Paul inden 1890er Jahren fast jährlich in Berlin ge-troffen. Auch Kavaljeren mag auf eine gemein-sam geteilte Erinnerung anspielen. Der lebhafte,diatonische Marsch steht durchweg in E-Dur –bis auf fünf e-moll-Takte-moll zu Beginn deszweiten Teils.

    © Folke Gräsbeck 2006

    Folke Gräsbeck hat mehr als 250 von Jean Si-belius’ rund 550 Kompositionen (ohne die Frag-mente) gespielt; 85 davon hat er uraufgeführt.1999 wurde er von der United Kingdom Sibe-lius Society zum Künstler des Jahres ernannt.Folke Gräsbeck hat bei Tarmo Huovinen amKonservatorium Turku studiert (1962-74) undbeim Maj-Lind-Wettbewerb 1973 den ErstenPreis gewonnen. Verschiedene Studienreisen führ-ten ihn nach London, wo er als PrivatschülerUnterricht bei der Schnabel-Schülerin MariaCurcio-Diamond nahm. Außerdem studierte erbei Erik T. Tawaststjerna an der Sibelius-Aka-demie in Helsinki; 1997 machte er seinen Ma-gisterabschluß. Seit 1985 unterrichtet er an derSibelius-Akademie. Er ist auch ein renommierterInterpret der Werke Dmitri Schostakowitschs,dessen Erstes Klavierkonzert er in den Philhar-monien von St. Petersburg und Minsk gespielthat. 1987 hat er als Erster Schostakowitschs 24Präludien und Fugen op. 87 in Finnland zyklischaufgeführt, außerdem gehören neben den Kla-vierkonzerten die 24 Präludien op. 24, die Suiteop. 6, das Concertino für zwei Klaviere op. 94,die Violin-, Viola- und Cellosonaten, die Kla-


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 21

  • viertrios und das Klavierquintett sowie dieAlexander Blok-Lieder zu seinem Repertoire. Erhat mehr als dreißig Klavierkonzerte gespielt undist mit Recitals, Kammermusik und als Lied-begleiter in den USA, Ägypten, Israel, Botswana,Zimbabwe und Mexiko sowie in vielen euro-päischen Ländern aufgetreten. Von den zahl-reichen Einspielungen, die er bei BIS vorgelegthat, gehören viele zur laufenden Sibelius-Gesamt-edition.

    Jean Sibelius raconta à Otto Andersson quesa toute première composition fut un mor-ceau pour piano intitulé Ökenscen [Scèneau désert], composé pour un théâtre d’enfants.L’improvisation La vie de tante Evelina en mu-sique est mieux connue grâce à la littérature surSibelius mais ces pièces n’ont pas survécu. En1982, l’université d’Helsinki reçut une grossedonation de manuscrits de la famille Sibelius ;après sa classification, il ressort une autre confi-guration de la musique pour piano de Sibelius.Les notes manuscrites non imprimées des pistes1-2, 15-19 et 21-23 sur ce disque proviennentde cette donation par exemple.

    Sibelius appréciait probablement les solu-tions pianistiques qu’il avait appliquées à l’âgede 25 ans dans son Menuet en si bémol majeur(1891-92) puisqu’il ne les ajusta qu’un petit peudans la version finale de 1898 ; cette version faitpartie de la musique de scène du Roi ChristianII op. 27 d’Adolf Paul pour orchestre et de l’ar-rangement original pour piano. Le thème princi-pal gracieusement dansant est gardé intégrale-ment. Son intervalle de sixte ascendante re-monte à la première thématique de Sibelius dansles années 1880, à comparer avec l’Andantegrazioso pour violon et piano JS 35 (1884-85).La version initiale pour piano du menuet ren-ferme un trio romantique rêveur qui finit parconsumer l’impression de pastiche baroque strict– il se retrouve encore dans une version pourorchestre de 1894 mais pas dans les menuets del’année 1898.

    La [Valse] en ré bémol majeur (1891-93) pré-sente ces légères gammes perlées de ré bémol


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 22

  • majeur, de style diamétralement opposé à lalourde expression épique de Kullervo (1891-92).Tout comme la positive Valse. À Betsy Lerche JS 1(1889), la Valse en ré bémol majeur est conçuecomme une valse viennoise en plusieurs sections.Puisque la dernière n’est esquissée que pour lamélodie et la basse, j’ai reconstruit, pour la maindroite, des arpèges selon le modèle que Sibeliusavait lisiblement noté pour les mesures 97-99 et,pour la main gauche, l’accompagnement d’ac-cords d’après les mesures achevées 121-123. Lesautres sections de la valse sont complètes.

    Dans leur entité, les Six Impromptus op. 5(1893) font un digne pendant pianistique à Kul-lervo op. 7. Guy Rickards en a dit : « L’une deses suites les plus charmantes de pièces pourpiano. » La plupart des pianistes de concert enFinlande gardent aujourd’hui le cinquième im-promptu à leur répertoire actif. Il est joué beau-coup plus souvent que les cinq autres ensemble.

    On sait que les modèles mélodiques de l’Im-promptu en sol mineur op. 5 no 1 ont été tirésdu finale du Quintette pour piano en sol mineurJS 159 (1890), voire même d’une œuvre encoreplus antérieure, le Trio pour piano en la mineur« Hafträsk » JS 207 (1886) dont le finale a servide modèle pour plusieurs solutions dans le fi-nale dudit quintette (voir les exemples musicaux1 et 2). L’Impromptu no 1 jouit cependantd’une tradition d’interprétation qui favorise destempi de plus en plus lents, chose étrangère auxderniers mouvements des œuvres nommées pré-cédemment.

    On oublie souvent que l’Impromptu en solmineur op. 5 no 2 découle aussi de la théma-

    tique du finale du Quintette pour piano (voirl’exemple musical 3). Le profil de danse folklo-rique de la Carélie orientale est supporté par unmodèle rythmique, l’une des syncopes préféréesde Sibelius : valeur de note brève – longue –brève en tempo rapide (voir l’exemple musical4). Le mode dorique prend dans ce contexte unetournure immanquablement finlandaise.

    L’Impromptu en la mineur op. 5 no 3 estune marche martiale qui fait quelque peu penseraux humeurs guerrières de Kullervo. Selon di-verses traditions, on peut battre quatre tempspar mesure ou choisir deux temps alla breve, ceque Sibelius lui-même recommanda. Le débutdactylique du thème principal renferme un tour-nant mélodique par diminution tiré de l’Im-promptu op. 5 no 5 mais le mouvement Kul-lervo part en guerre présente presque la mêmesorte de thématique dactylique.

    L’Impromptu en mi mineur op. 5 no 4 pour-rait avoir des accents de chanson runique an-tique mais ici on relève également des fins dephrase nettement russes. Le profil finno-caréliensemble pourtant imbibé de la sensible abaisséeéolienne et de sixtes doriennes au chant langou-reux.

    L’Impromptu en si mineur op. 5 no 5 est laperle singulièrement chatoyante de la série.Qu’est-ce qui rend ce morceau si charmant ? Lespassages gammés semblent avoir une exactitudepropre à l’esthétique du Jugend aux ornementsstrictement modelés. La musique de l’Impromp-tu provient en grande partie du Mélodrame tiréde « Svartsjukans nätter » [Nuits de jalousie]JS 125 sur un texte de J.L. Runeberg, dont la


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 23

  • création eut lieu à Helsinki le 5 février 1893,jour anniversaire de Runeberg.

    L’Impromptu en mi majeur op. 5 no 6 pro-vient lui aussi de Svartsjukans nätter. Cela estencore plus visible dans l’arrangement pour or-chestre à cordes des Impromptus nos 5-6 com-binés où l’Impromptu en mi majeur sert de trio.Dans l’interprétation traditionnelle pour orches-tre, le tempo du matériel en mi majeur est accé-léré jusqu’à une valse rapide tandis que la ver-sion pour piano est parfois jouée dans un tempocroissant en sérénité et splendeur. Le morceaupour piano n’est pas doté d’un programme maisle texte sur la même musique dans le mélodrameest difficilement associé à une valse rapide : « En-veloppé d’un voile de brouillard, tu te tenais de-bout, au sommet de la colline, dans l’étreinte dumatin printanier, … » (Voir l’exemple musical 5).

    A sa création à Helsinki le 13 novembre1893, la musique de Karelia se composait d’uneouverture et de huit tableaux portant chacunune date importante dans l’histoire de la Ca-rélie. Cette diversité est à la source de l’Ouver-ture de Karelia op. 10 et de Karelia Suite pourorchestre op. 11 dont la musique provient destableaux III-V. A partir de la suite pour orches-tre, Sibelius arrangea les deux premiers mor-ceaux Intermezzo et Ballade pour piano maismalheureusement pas le troisième très populaireAlla marcia. Ce sont les premiers arrangementsoriginaux pour piano de Sibelius à porter unnuméro d’opus mais Sibelius avait déjà arrangé,en 1886, son Molto moderato – Scherzo pourquatuor à cordes JS 134 (1885) en deux ver-sions avec différents trios pour piano.

    Bien des gens connaissent les mélodies del’Intermezzo sans rien savoir du tableau histori-que que la musique accompagne: Nous sommesà Käkisalmi (endroit alors situé dans la Carélieorientale russe, en 1333) ; le prince lithuanienNarimont est à dos de cheval et ses sujets dé-filent en traîneaux pour payer leurs taxes avecdes peaux de fourrure. Quelle musique idéale-ment bonhomme et joviale pour faire sa déclara-tion d’impôt ! L’arrangement pour piano pour-rait servir d’étude avancée pour la main gauche,axée sur des doubles croches et trémolos ininter-rompus.

    Dans Ballade (originalement tableau IV,année 1446), un troubadour chante une balladeancienne pour Karl Knutsson Bonde, qui a en-suite été roi de Suède-Finlande de 1448 à 57, de1464 à 65 et de 1467 à 70. A ce moment-là, iltenait cour au château de Viipuri comme gouver-neur du district. La « ballade » proprement ditene vient qu’à la fin. Le tout varie comme dans lemouvement lent de la Sonate op. 12 : des phrasesd’accords dépouillés alternent avec des cascadessonores d’accords parfaits brisés, agréables àjouer.

    Parmi les œuvres romantiques du Kalevala,la Sonate en fa majeur op. 12 (1893) occupeune place centrale ; pour une raison inexpli-cable, elle en est aussi peut-être la plus négligée.Par habitude, on y observe une écriture qui neserait pas parfaitement adaptée au piano, uneraison peu convaincante. Prenons par exempleles longues constellations de trémolos des mou-vements extrêmes : du point de vue technique,elles ne sont certes pas moins avancées que leurs


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 24

  • équivalents dans le premier mouvement de laSonate « Pathétique » de Beethoven. Sibeliusécrivit plusieurs mouvements de sonate déjà à lafin des années 1880, dont quatre esquisses dif-férentes de sonate allegro pour piano seulementà Berlin, JS 179b-e (1889-90). La Sonate en famajeur pour piano (1893) sert de conclusion àla quarantaine de pièces pour piano des annéesde jeunesse tout comme la grande Sonate en famajeur pour violon et piano JS 178 (1889) avaitservi de point final à la trentaine de pièces pourviolon et piano des années 1880.

    Le premier mouvement, Allegro molto, suitles règles de la forme de sonate. Le thème prin-cipal est apparenté à un thème descendant ora-geux de Kullervo et sa sœur. Sibelius utilisa déjà(vers 1886-87) ce genre de thème qui descendd’un ton aigu (la tonique dans ce cas-ci) danspar exemple [Scherzino] pour violon et piano enfa majeur, JS 78 (voir l’exemple musical 6). Sibe-lius choisit de répéter en fa mineur dans la re-prise le thème secondaire en do majeur au rythmeacéré. Dans sa nouvelle biographie de Sibelius,Marc Vignal a fait remarquer que le thème prin-cipal du premier mouvement est doublementréintroduit au début de la reprise, où l’épisodemodulant intermédiaire crée de la tension.

    Le lent Andantino repose sur un fragmentabandonné pour chœur d’hommes, Heitä, koski,kuohuminen, JS 94. Ce poème du Kalevalapoursuit le voyage en bateau commencé dans lepoème Venematka : Lemminkäinen est mainte-nant en compagnie de Väinämöinen et d’Ilmari-nen et le tour continue dans un torrent ; effrayé,Lemminkäinen exhorte la fille du torrent de

    cesser d’écumer. On croit saisir, dans le langagemusical, l’atmosphère du monde de sagamythique de l’épopée, quoique la sonate soit to-talement dénuée de programme. La forme del’Andantino est celle étendue du lied à trio, A-B-A'-B'-A où les premier et dernier A évoquent unlyrisme intime, comme un hymne pour chœurd’hommes. Il ressort ici des traits de chantrunique et de musique populaire finlandaise, parexemple des dactyles et des fins de phrase surdes notes longues répétées. La section B est unPresto pianistiquement stylisé mais néanmoinspeu éloigné de sa source, le jeu traditionnel dukantele.

    Dans le finale, Vivacissimo, les rythmes dan-sants fougueux de la section principale fontcontraste aux larges mélodies chantantes de lasection secondaire (de la musique nuptiale dansun contexte carélien?) présentée d’abord en sibémol majeur, puis répétée dans la tonique famajeur peu avant la virtuose coda finale. Celadonne à la grande forme du morceau une cer-taine touche de sonate rondo. Comme dans lepremier mouvement, les tonalités sont marquéespar de longs points d’orgue qui donnent de laperspective.

    Skogsrået (La Nymphe des bois) op. 15(1894-95) est l’une des « ballades » les plus re-marquables de la production de Sibelius dansles années 1890. La Nymphe des bois était vrai-semblablement déjà sur le métier quand Sibeliusse rendit à Bayreuth en été 1894. On trouve,dans le manuscrit de la partition d’orchestre,des notes destinées à l’arrangement pour piano(1895) formé seulement de la quatrième et der-


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 25

  • nière section de la version pour orchestre. Lecaractère de la fin déchirante en do dièse mineurde cette « ballade » est celui de musique funèbreau rythme solennel (voir l’exemple musical 7).Les triolets oscillants ininterrompus à la maindroite dans la seconde moitié de la version pourpiano rappellent l’Etude op. 10 no 10 de Chopin.

    Allegretto en fa majeur JS 23 (1895-96) estun menuet lyrique dont le style représente unesorte de néo-rococo rêveur. La tonalité sous-do-minante de si bémol majeur du trio n’influencepas tellement l’atmosphère. Cette musique était-elle destinée à faire partie d’une œuvre plus im-posante ? L’opus de Lemminkäinen est chrono-logiquement proche mais l’Allegretto n’est pasteinté du romantisme du Kalevala. Son style parcontre voisine celui de Danse pastorale pourpiano op. 34 no 7 (1916).

    Caprizzio en si bémol mineur porte la dateprécise du 26 août 1895. Sibelius le composavraisemblablement à Vaania près de Lahti où lafamille passa l’été en 1895. Dans une lettre à sasœur Elli, Aino Sibelius a écrit que Sibelius« jouait dans la chambre ». La lettre est datée du25 août 1895, la veille de la date du Caprizzio.Walter von Konow a raconté comment Sibeliusétait sensible à toutes sortes d’expériences olfac-tives. Une histoire dit que l’odeur forte duchanvre mouillé et du lin qu’on avait étenduspour sécher sur une plage (à Vaania ?) poussaSibelius à improviser un capriccio grotesque. Ladescription pourrait convenir à celle du carac-tère de ce morceau quoiqu’il ne s’agisse que desimples présomptions. Malgré une ébauchecomplète, deux pages restent imprécises. Quoique

    l’accord final semble terminer la pièce, il n’estpas exclu qu’une continuation ait été prévuemalgré tout.

    Les longues phrases remplies de calme enmesures à 6/4 du Lento en mi majeur JS 119(1896-97) annoncent leurs semblables dansl’Andantino en fa majeur op. 24 no 7 (1898).Selon la forme ABA', la section B est un Piùvivo agité, à la tonalité instable, qui aboutit àune explosion fortissimo en fa majeur. La sec-tion A étendue ramène ensuite la tonalité prin-cipale, avec des accords lourdement accentués,jusqu’au fortissimo (voir l’exemple musical 8).Des accords semblables existent aussi dans la Sé-rénade tirée du Roi Christian II op. 27 (1898),exécutés par les cuivres de l’orchestre.

    L’Allegretto en sol mineur JS 225 figuredans les catalogues de Kilpeläinen (1991) et deDahlström (2003) avec la date exacte du 19 dé-cembre 1897 comme référence. Les mesures cou-lantes à 2/4 respirent un air de Mendelssohn. Laforme tripartite pourrait être celle du lied sanstrio. Serait-ce un morceau-souvenir plutôt qu’uncandidat au recueil op. 24? Les nombreuses col-lections de lettres nouvellement éditées n’en pré-cisent pas la date.

    [Caprice op. 24 no 3], 1ère version (1898)est une ébauche complète à laquelle il manquele titre, l’indication de tempo et le numérod’opus. Il suit la forme ABC mais se terminenéanmoins nettement par une double barre. Lessections B et C se retrouvent depuis dans la2ème version (finale) du Caprice op. 24 no 3(1898) où elles sont retravaillées dans la formetripartite ABCA' B'. La tonalité de si mineur


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 26

  • dans la première version devient mi mineur dansla dernière et c’est ainsi que la section C dans lapremière section sonne gracieusement lyrique,une quinte supérieure à sa contrepartie dans laversion finale.

    L’Andantino en fa majeur op. 24 no 7(1899) n’est pas très bien connu dans sa pre-mière version quoiqu’elle sortît de l’imprimeriel’année même de sa composition. Sibelius en fitla révision mieux connue la même année. Lesdeux versions présentent de longues phrases enmesures à 9/4 qui sont apparentées aux corres-pondantes à 9/4 dans la Sérénade tirée du RoiChristian II op. 27 surtout dans le profil ryth-mique du thème principal dans l’Andantino.Mais la première version de l’Andantino ren-ferme des hémioles monumentaux éliminés dansla seconde.

    Avec ses noires nerveuses, le Menuetto en sibémol majeur (1898-1900) avance par quartesdans le thème principal et le trio continue surun seul thème en mineur peut-être une nouvelletentative de menuet pour le Roi Christian II ? Ilnous manque des documents pour soutenir cettehypothèse mais la tonalité, le genre et le mo-ment l’époque l’appuient.

    A lui seul, le titre de Marche triste JS 124(1899) suffirait à faire allusion au débat déchi-rant alors d’actualité (depuis 1898) sur ce queles Finlandais considéraient comme une nou-velle loi illégale sur le recrutement. Malgré desprotestations, le tsar russe Nicolaï II la confirmaen 1901. La chanson pour chœur d’hommesVeljeni vierailla mailla JS 217 (1904) de Sibeliustraite du même problème. La grande forme

    ABA de Marche triste aurait convenu au recueilop. 24 mais le morceau fut malgré tout mis decôté. Pourquoi donc ? A cause de la censure ?Sibelius biffa l’idyllique trio en mi majeur, leremania et l’inséra ensuite dans l’Andantinoop. 24 no 7.

    [Allegro] en sol mineur (1899-1903) estaussi dramatique et agité que son mode l’insinue ;son motif rythmique est partiellement apparentéà celui d’Une saga op. 9 pour orchestre. Le mor-ceau s’ouvre sur une cadence complète en si bé-mol majeur et, grâce à l’emploi subtil de l’accordde sixte sibélien, la musique oscille entre sibémol majeur et sol mineur, un peu comme lefait la chanson pour chœur d’hommes Sortunutääni op. 18 no 1 (1898).

    Sibelius composa Kavaljeren [Le cavalier]JS 109 (1900) à la fin de l’année à Berlin, aucours du grand voyage de la famille en Alle-magne-Italie en 1900-01. Les Sibelius fêtèrentNoël avec la famille d’Adolf Paul et les deux an-ciens camarades ont dû se rappeler bien dessouvenirs de leurs années d’études ensemble àHelsinki 1886-89 et Berlin 1889-90. Sibelius etPaul s’étaient de plus rencontrés presque chaqueannée dans toute la dernière décennie du siècle.Kavaljeren pourrait appartenir à l’un de cesjoyeux souvenirs. Le morceau est une marche debon ton en mi majeur diatonique à l’exceptionde cinq mesures seulement en mi mineur audébut de la seconde section.

    © Folke Gräsbeck 2006


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 27

  • Folke Gräsbeck a joué plus de 250 des 550compositions environ de Jean Sibelius, dont plu-sieurs en diverses versions, sans compter lesfragments. Il en a donné la création mondiale deplus de 85. Il fut nommé « Artist of the Year1999 » par la Société Sibelius du Royaume-Uni.Folke Gräsbeck a étudié le piano avec TarmoHuovinen au conservatoire de Turku de 1962 à74 et gagna le premier prix du concours MajLind en 1973. Il a également fait plusieursvoyages à Londres pour étudier privément avecMaria Curcio-Diamond, elle-même une élèved’Arthur Schnabel. Il a étudié avec le professeurErik T. Tawaststjerna à l’Académie Sibelius où ildevint « magister » à la promotion jubilaire de1997. Gräsbeck y enseigne l’accompagnementdepuis 1985. Il a interprété plus de 30 fois lepremier concerto pour piano de Chostakovitchà Saint-Pétersbourg et à Minsk entre autres. Il ajoué intégralement les 24 Préludes et fuguesop. 87 en Finlande en 1987. On l’a aussi enten-du interpréter les deux concertos pour piano, 24Préludes op. 34, Suite op. 6, Concertino op. 94pour deux pianos, des sonates pour violon, altoet violoncelle, deux trios et quintettes pourpiano et les chansons de Blok op. 127, le tout deChostakovitch. Il a présenté plus de 30 concertospour piano, de la musique solo et de chambreainsi que l’accompagnement de lieder dans denombreux pays européens et même aux Etats-Unis, en Egypte, Israël, Russie, au Botswana,Zimbabwe, Mexique et autres pays.

    Folke Gräsbeck


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 28

  • Example 1: Piano Trio in A minor, ‘Hafträsk’(1886): IV. Rondo, bars 31-34 © by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionThe thematic material in the finale of the ‘Hafträsk’Trio was a predecessor of similar writing in the Im-promptu, Op. 5 No. 1.

    Example 2: Piano Trio in A minor, ‘Hafträsk’(1886): IV. Rondo, bars 197-203 (piano part)© by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionIn his youth Sibelius often wrote long, hymn-like se-quences of chords. In 6/8-time, these chords in thefinale of the ‘Hafträsk’ Trio anticipate both the Im-promptu, Op. 5 No. 1, and the finale of the PianoQuintet. Cf. also the rhythmically uniform se-quences of chords in the third movement (Largo) ofLjunga Wirginia (1885) and Tapiola, Op. 112(1925).

    Example 3: Piano Quintet in G minor (1890): V. Moderato – Vivace, bars 125-126 Copyright © 1993 Edition Wilhelm Hansen AS, København. Trykt med tilladelse.

    These scale motifs from the finale of the PianoQuintet have a convincing pianistic origin: Chopin’sBallade No. 3 in A flat major. Similar writing playsa pivotal role in the Impromptu, Op. 5 No. 2 (seeexample 4).

    Example 4: Impromptu in G minor, Op. 5 No. 2(1893): bars 17-20 © by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionOne of Sibelius’s favourite syncopations, short-long-short note values, forms the basis of the East Kareliandance idiom in this Impromptu. All composers usesyncopations, but Sibelius might be said to have usedthem in a very individual way – cf. similar quick syn-copations in the Adagio di molto of the Violin Con-certo, Op. 47, and the Nocturne from Belshazzar’sFeast, Op. 51.


    Musical Examples

    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 29

  • Example 5: Impromptu in E major, Op. 5 No. 6(1893): bars 27-30 © by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionThe sudden mezzoforte on the A minor chord in bar29 has a counterpart in the same music in the Melo-drama from ‘Svartsjukans nätter’ (text: J.L. Rune-berg), at the moment when the jealous lover reflects:‘Förbannad från mitt hjärtas ljusa eden var dock enenda tanke, – var dock den: Att Minna, Minnaägdes av en annan’ (‘And from my heart just onesingle thought was banned, and that was: thatMinna, Minna [his beloved] belonged to someoneelse’).

    Example 6: Sonata in F major, Op. 12 (1893):I. Allegro molto, bars 1-4 © by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionThe short-long-short syncopation spread over anentire bar (here in bars 1, 2 and 4, quaver-crotchet-quaver) – dominates the entire first movement of theSonata in F major: it functions as a sort of energy-giving, motoric rhythmic device in no less than 113of the 318 bars. In Sibelius’s music such syncopa-tions had first played a dominant role in the firstmovement (Allegro maestoso) of the ‘Hafträsk’Piano Trio in the summer of 1886, and were to beprominent in many later works as well, for instancethe final coda of Symphony No. 3. Cf. also examples4 and 7.

    Example 7: Skogsrået, [Op. 15] (1894-95): bars 1-2 © by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionThe short-long-short rhythmic pattern in three dif-ferent formats: at the beginning of each bar per di-minutionem, with the rhythm intensified by meansof semiquavers; in all of the first bar so that thedotted minim functions as the long note; and at theend of the second bar (crotchet-minim-crotchet) –this syncopated group, with its thematically elo-quent descending fourth, has numerous precedentsin Sibelius’s early violin pieces, e.g. the [Andantemolto in C major], JS 49 (1886-87), Andante can-tabile, JS 33 (1887), and [Sonata Allegro Expositionin B minor], JS 90 (1887).

    Example 8: Lento in E major, JS 119 (1896-97):bars 25-28 © by Breitkopf & Härtel, Wiesbaden; used by kind permissionThe oscillation between bass note and chord in bars25-27 recurs, in the same key, in the Nocturne fromthe theatre music to King Christian II, Op. 27 (1898).The Serenade from the same work contains thesame type of chordal outburst in E major (brass) aswe find in bar 28 of the Lento.


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 30

  • Selected Sources:Andersson, Otto: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jean Sibelius. Turku, Sibelius Museum: Typewritten book manuscript

    Dahlström, Fabian: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jean Sibelius: Thematisch-bibliographisches Verzeichnis seiner Werke. Includingthe JS-catalogue with works without opus numbers (Breitkopf & Härtel 2003)

    Jackson, Timothy & Murtomäki, Veijo (ed.): . . Sibelius Studies (Cambridge University Press 2001)

    Kilpeläinen, Kari: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . The Jean Sibelius Musical Manuscripts at the Helsinki University Library(HUL / Breitkopf & Härtel 1991)

    Kilpeläinen, Kari: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tutkielmia Jean Sibeliuksen käsikirjoituksista (HUL 1992)

    Rickards, Guy: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jean Sibelius (Phaidon Press Ltd. 1997)

    Sirén, Vesa: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Aina poltti sikaria (Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 2000)

    Tawaststjerna, Erik: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jean Sibelius I (Keuruu 1992) and II (1994); Sibeliuksen pianoteokset(Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1960)

    Vignal, Marc: . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Jean Sibelius (Librairie Arthème Fayard 2004)

    RECORDING DATARecorded in June 2003 at Nybrokajen 11 (the former Academy of Music), Stockholm, SwedenRecording producer, sound engineer and digital editing: Uli SchneiderNeumann TLM50S and KM143 microphones; Studer 961 mixer; Genex MOD recorder; STAX headphonesExecutive producer: Robert Suff

    BOOKLET AND GRAPHIC DESIGNCover text: © Folke Gräsbeck 2006Translations: Andrew Barnett (English); Teemu Kirjonen (Finnish); Horst A. Scholz (German); Arlette Lemieux-Chené (French)Front cover: Ruovesi Primary School, watercolour by Mariusz Robaszkiewicz 2006Photogtaph of Jean Sibelius: Daniel Nyblin, c. 1900 (Sibelius Museum, Turku)Photograph of Folke Gräsbeck: © Erik UddströmTypesetting, lay-out: Andrew Barnett, Compact Design Ltd., Saltdean, Brighton, England

    BIS CDs can be ordered from our distributors worldwide. If we have no representation in your country, please contact:BIS Records AB, Stationsvägen 20, SE-184 50 Åkersberga, SwedenTel.: 08 (Int.+46 8) 54 41 02 30 Fax: 08 (Int.+46 8) 54 41 02 [email protected]

    BIS-CD-1272 9 2005 & © 2006, BIS Records AB, Åkersberga

    D D D


    BIS-CD-1272 test 3/21/06 6:18 PM Page 31